Puolivälin ABC
Morjesta!
Niin paljon on kirjoitettavaa, että tehdään tästä jonkin sortin ketju. En usko että kukaan lukee minun 10-sivuisia tuotoksiani. Siihen perustuu osa opintomenestyksestänikin...
Noniin, alkaa olemaan tämä lukukausi ja siten oman laskentatapani mukaan myös lukuvuosi lopussa. Kun tammikuussa aloittaa, niin eikös silloin joulukuun lopussa ala vuosi olemaan kulunut? Olen kyllä nähnyt erilaisiakin tulkintamalleja...
...
Hyvin on tuossa kursseja tullut valmiiksi, kolme kurssia on vielä pisteissä merkkaamatta. Kahdesta niistä jo "tiedän" mitä palkinnoksi on tulossa mutta kolmas on todellinen mysteeri. Siksi myös kiehtova, kyseessä on kurssi, mihin ihastuin tuolla aikaisemmin lukukauden aikana, luullakseni kirjoitin myös "tulen tätä lausuntoa katumaan myöhemmin" tms. Kun kurssin teoria oli käyty läpi, kävi ilmi että lausuntoni oli kenties ajankohtainen.
Tavaraa olisi komeasti kahteenkin kurssiin, yhdellä viiden pisteen kurssilla nyt kuitenkin mennään. Siksi I3, eli Innovatiivinen Insinöörimäinen Intuitio tuli tutuksi. Ammattikorkeakoulun sovellus ohjeesta "tee sillai et tulee hyvä!".
Mutta, erittäin hyvä kurssi, suoraa asiaa pienellä henkilökemiallisella kierteellä. Mikä sen parempaa?
Opintomenestyksestä pari sanaa. Olette varmaan nähneet niitä Red Bull mainoksia? Tästä on ollut aiemminkin juttua. "Ei minun tarvitse juosta kovempaa kuin leijona, riittää kun juoksen kovempaa kuin sinä!".
Huomenna kuvaamaan CV-kuvia, olen selvittänyt kiinnostavien yritysten toimipisteitä ja käyn kuvauttamassa huomenna itseni niiden edessä. Tulee pieni maakuntakiertue mutta sitä varten tämä opetukseton "loma" on olemassa. Ehtii olemaan oma itsensä.
Näin, terveisiä kaikille LinkedIn maailmassa, ostin tuon maksullisen version siitä ja kaikenlaista mielenkiintoista sieltä "profiiliasi katsoivat" listasta näkyy. Kiitos siitä että olet ollut niin kiinnostunut, että jaksoit tarkastella profiiliani. Toivottavasti löysit jotain mielenkiintoista.
Jos vaikka huomenna lisää.
PS. Se LinkedIn profiili on Inssiksi.fi LI profiili
Kommentit
Lähetä kommentti