Numeroiden Joutsenlampi
Huomenta!
Eilen aamulla aloiteltiin Koneenosien suunnittelulla, tästä on vähitellen nousemassa yllättäen takavasemmalta yksi mielenkiintoisimmista kursseista. Jotenkin tuntuu, että joudun kylläkin katumaan tätä lausuntoa myöhemmin tällä lukukaudella.
Pidän siitä siksi, että aiemmin opitut asiat yhdistyvät nyt oikean oloisissa tehtävissä. Tässä alussa on nyt 2 viikkoa hitseista ja niiden rasittamisesta. Ihan uutta asiaa hitsin ja sen mittojen kannalta mutta siihen nivoutuu kauniisti Lujuusoppi ja Statiikka. Viehättävää numeroiden balettia paperilla.
Meillä on perjantaisin kurssiin liittyen laskutunnit, joihin näemmä mennään paljolti mitään etukäteen tekemättä. Mielestäni täysin pöljä idea, oma mallini on tehdä etukäteen niin pitkälle kuin osaan, ja sitten siellä laskutunnilla voi selvittää vain ne asiat, mitkä ovat olleet epäselviä. Käytössä on niin lyhyt aika, että voi helposti käydä niin, ettei edes ehdi niihin epäselviin asioihin asti. Ja sitten on niiden tullessa vastaan ilman opettajan tukea.
Tehtävistä löytyy hyvät ohjeet, niiden avulla selviää laskujen periaatteellinen eteneminen hienosti. Jahka tämän olen kirjoittanut, aloitan tämän viikon viimeistä tehtävää, joten hyvin on tämäkin tehtäväsarja edennyt.
Sähkö- ja automaatiotekniikka jatkui eilen tasasähkötekniikan toisella viikolla. Kävimme tehtäviä läpi, omalta osaltani puuduttavan tylsää. Syynä se, että olen tehtävät jo tehnyt ja palauttanut ja tämän teoria on tuttua jo ennestään. Ensi viikolla siirrytään vaihtosähköön ja siinä on sitten taas omat metkunsa. Pitää tehdä tehtävät taas etukäteen, niin voi sitten keskittyä luennoilla mahdollisiin ongelmiin. Sama teema siis menossa tälläkin kurssilla.
Tänään alkaa Hydrauliikka ja pneumatiikka, tämä on teorian kannalta uutta asiaa. Virtaus- ja lämmönsiirtotekniikassa tietysti sivuttiin asiaa ja onhan sitä työtehtävissä useaan kohtaan tullut vastaan moiseen perustuvien laitteiden käyttöä.
Mukavaa molemmissa kursseissa on se, että myöhemmin alkaa simuloinnit ja myös labratyöt. Näitä odottelen kyllä kieltämättä innolla.
Näin, sitten niitä tehtäviä pari tuntia ja sen jälkeen pitääkin miettiä viekö tie koululle, vai olenko etänä iltapäivän tunnit. Vaikka olenkin molemmat piikit jo saanut, toisen jo melkein kuukausi sitten, niin jotenkin vieläkin tuntuu siltä että ihmisjoukkoja olisi hyvä välttää.
Palataan illalla asiaan!
Kommentit
Lähetä kommentti