Någrajör
Moron!
Tänään "vapaapäivä", eli hyvä päivä tehdä tehtäviä. Koneensuunnittelun tehtävät tehty, yksi asia vähän aiheuttaa keskustelua huomenna. Mielestäni yhdessä tehtävässä on ratkaisussa jätetty huomioimatta yksi tekijä ja siitä pitää keskustella opettajan kanssa. Mutta tehty on, huomenna lähinnä sitten nenänkaivuuta ja iltapäivällä Ruotsin ensimmäinen luento.
Kävin tänään labrassa, soittivat että pitää käydä. Viikon päästä perjantaina vähän sorkitaan sisuskaluja ja piti siihen liittyen käydä vuotamassa, pissimässä ja sykkimässä.
Nyt mietin tässä, että mitäs sitä tekisi. Kuudelta tehdään Tilastolliset menetelmät kurssia taas yhden tehtävän verran eteenpäin. Eilen teimme ensimmäisen ja tänään siis lisää. Tehtäviä on kaikkiaan kuusi, joten hyvin aikataulussa ollaan, kun kurssin suorittamiseen taisi olla 15 viikkoa aikaa. Viimeinen on kuulemma tosin sen verran vaikea, että sitä pitää tutkia ja pähkäillä. Et muuten tilastomatematiikan ja Matlabin asiantuntija sattuisi olemaan?
Kävin äsken viemässä anopin alakerran naapurille vähän kakkoskakkosta, heillä on talossa alkanut putkiremontti. Sukitusta ja kylpyhuoneen täydellinen tuho, amme pois ja asbestit pois seinistä. Pölyä siis paljon ja osa siitä varsin hankalaa terveyden kannalta. Toki työalue eristetään parhaan mukaan mutta anoppi halusi, että olohuone suojataan pölyltä. Onhan se toki fiksua, ei tarvitse niin kovin suojella ryijyjä ja muuta. Nähtyään tuloksen halusi myös alakerran naapuri seinän. Tällaisen:
Kommentit
Lähetä kommentti