Elias kävisi luennoilla

 Moro!

Vähän erilaista juttua tällä kertaa. Tuli tuossa vietettyä yö sairaalassa, ihan siis suunniteltu juttu, eikä siinä mielessä mitään traagista. 

Jotenkin sattui 3 sangen eri ikäistä heppua samaan huoneeseen mutta tulimme valtavan hyvin juttuun. Iän mukaan laskettuna keskimmäinen, päivystyksestä erään jutun vuoksi seurannassa yön yli. Minä sairauden hoidossa nuorimpana ja vanhimmainen herra (90 v) saattohoitopotilas erään syyn vuoksi. Kutsutaan häntä vaikka nimellä Elias. Melko heterogeeninen jengi siis.

Vanhimmalla, saattohoidossa olevalla herralla peli pelattu, nyt lähinnä hoidettiin loppuvaiheen vointia ja kipuja. Erikoinen tilanne, me otimme tehtäväksemme piristää hänen viikonloppuaan, ei tiedä miten monta niitä on jäljellä. Katselimme eilen Posset, kerroimme vitsejä, annoimme hänen katsoa Kunniattomat paskiaiset loppuun asti äänet päällä, vaikka itse jo olimme aivan uneen valmiita. Se oli meidän velvollisuutemme.

Tänään sitten tiemme erkanivat ihan yhtä nopeasti, kuin mitä ne perjantaina ristesivät.

Tästä nyt jonkinlaisella ties-minkä-eläimensillalla hyppään suoraan eräältä opettajalta saatuun sähköpostiin. En nyt tähän laita kuvankaappausta varsinaisesta viestistä ja muokkaan sanamuotoja muutenkin, ettei kurssia ja siten opettajaa tunnisteta. Viestin sisältö oli:

Kurssille on ilmoittautunut X opiskelijaa, viime viikolla oli paikalla X/3 ja tällä viikolla X/4. Jos ette käy tunneilla, niin ette opi tätä asiaa.

Mikä siinä on, että ihminen ei tunnista tilaisuuttaan, ennen kuin se on ohi? Tiedän että ihminen tekee virheitä ja sitä kautta oppii, niin olen tehnyt itsekin ja niin tekevät kaikki.

Jotenkin se vain tuntuu niin kamalan turhauttavalta, kun ei jakseta tai viitsitä.

Itsellä kuukauden päästä tämän leikkauksen toinen erä, missä tilanteessa Elias mahtaa silloin olla.