Otsikko tm
Huomenta!
Nyt on 21.8, opiskelut jatkuvat 30. päivä. Kello on 03:40, joten on oiva aika polkaista blogi taas käyntiin.
Ihan mahdoton into päällä, kohta mennään taas! Koulu on osoittautunut niin helpoksi, että olen ottanut vähän ylimääräistä taas tällekin lukukaudelle. Viime lukukautena oli 36/30, nyt tulee enemmän. Tässä työn alle menevät kurssit:
Siellä on perusopintoja, suuntautumisen toinen moduuli, ruotsi on esikurssi ennen tammikuussa alkavaa virkamiesruotsia meille ei-niin-osaaville, Pekka vaatii sitä. Tilastolliset menetelmät on etukäteen otettu kurssi, sitä on tukemassa Metropolian kurssi. Molemmat puhtaasti nettikursseja, Metropolian vain hylätty/hyväksytty, oman amkin kurssi arvostelulla. Metropolia tukee siis oman amkin kurssin arvosanan muodostumista.
Kesällä oli siis Lean Six Sigma Yellow Belt ja Tuulivoimatekniikan perusteet. Ensimmäisestä on jo pisteet Puro-järjestelmässä siirtymässä omaan amkiin mutta jälkimmäinen on vielä kesken, lopputentin pystyy tekemään vasta alkaen viimeisen viikonlopun perjantai. Odotellaan siis sitä. Minulla oli vielä kolmas kurssi mutta sen umpihumanistisen, täysin oikeasta työelämästä irtautuneen idealistisen käsitysmaailman ja omien yllättävien terveysongelmien vuoksi karsin sen listalta.
Terveysongelmat lievenivät onneksi jatkotutkimuksissa astetta pienemmiksi, nyt pärjätään kahdella leikkauksella mutta juhannuksen jälkeisellä viikolla tilanne alkoi näyttämään pahalta.
Minulla oli tällä viikolla palaveri suuntautumislinjan pomon ja heti sen jälkeen opon kanssa, käytiin läpi hieman näitä vava (vapaasti valittavat opinnot) kuvioita. Vakio vaadittu op-määrähän on 240, itse pidän jonkinlaisena haaveena 300 pistettä, mukava tasasumma. Vavojahan vaaditaan 30 pistettä, nyt on kasassa 6, tulossa on kesän opintojen perusteella vielä 8 pistettä. Alkavasta lukukaudesta tulee suunnitelman mukaan vielä 8 pistettä ja varsinaiset vavat alkavat vasta paljon myöhemmin.
Alla modulikartta, siitä voitte katsella paremmin tilannetta.
Kommentit
Lähetä kommentti