Ainiin!
Moro!
Ainiin, tätäkin pitäisi päivittää! Jäi perjantai välistä, pahoittelut siitä. Oli hieman perheasioita mutta ei siitä sen enempää.
Oli #muuten ensimmäinen tenttikin, tosin vain viikkotentti mutta silti. Vitonenhan sieltä tuli, tosin alimmalla mahdollisella pistemäärällä mutta silti. Tentin jälkeen on vaikeutunut siihen tahtiin että pitää varmaan nauttia tästä vitosesta, voi olla vähän hiljaisempaa sillä rintamalla jatkossa. Olen #muuten liikkeellä sillä meiningillä että kolmonen pitäisi vähintään kaikesta saada. Saa nähdä onnistunko. Yritän ainakin.
Matematiikassa on tämän viikon lopussa ensimmäisen osion kahden luvun tehtävät ja niihin liittyvät Ville -tehtävät palautuksessa. Sain kaikki tehtävät tehtyä mutta Villen puolella on laskettu 673 / 710. Tässä on vielä perjantaina matematiikkaa pari tuntia, voisi koittaa rypistää vielä joitakin tehtäviä kasaan. Siellä on harmittavasti yksi 10 tehtävän sarja missä ainakin ensimmäinen tehtävä on rikki joten koko sarjassa ei pääse ensimmäistä tehtävää pidemmälle.
Tuutorointiakin harrastettiin ja kävipä jopa pappikin juttelemassa, saarnausta tms vaan lähinnä kertoi että hänkin on olemassa ja tarvittaessa käytettävissä vaikka jopa vihkimiseen. Ommeltiin merkkejä ja tutustuttiin toisiimme erilaisten tehtävien muodossa.
Illalla oli MiniKNB bileet eli Mini KeltaNokkaBileet. Ideana tuoda uudet keväällä aloittaneet opiskelijat tervetulleeksi ja sisälle oppilaitokseen. Ohessa sai suorittaa MiniKNB Appron eli kerätä kuudessa eri baarissa leima korttiin. Leimanhan sai siis tilaamalla juoman. Otin tehtävän ilolla vastaan, pienet opiskelun rikkovat ryypiskelyt tähän väliin tulivat tarpeeseen. Alla hieman kuvia hinnasta jne.
Kuten kuvista huomaa niin saimme oman haalarimerkkimme, hinnat olivat halpoja leimat tulivat täyteen. Tehtävä suoritettu.
Olihan siellä ihmisiäkin:
Oikein mukava ilta, noin 12 nukkumaan ja aamulla silmä kirkkaana kouluun. Yritän tässä pitää siitä kiinni että kerran viikossa rikon opiskelun pienellä illanvietolla. Pusken sitten muut illat ja viikonloput koulua. Tähän asti tästä järjestelystä on tuntunut tulevan hyviä tuloksia.
Kiitos ja anteeksi, palataan parin päivän kuluttua asiaan.
PS. Niittaan nämä kaikki merkit kohta haalareihin kiinni. Kai se on pakko lauantaina ottaa pieni merkkiurakka.

Kommentit
Lähetä kommentti