5 päivää opiskeluiden alkuun
Hei
Kohta se alkaa, enää työviikon verran koulun alkuun. Minun on vaikea käyttää termiä oppilaitos, siitä tahtoo väkisin tulla koulu. Tämä anteeksi annettakoon.
Tässä on innolla hankittu reppua, kyniä, penaali ja fysiikan ja matematiikan kirjat joita tuossa on jo hieman selailtukin. Melko perustason juttuja tuntuu varsinkin alussa olevan, kuten aina niin fysiikan kirja tuntuu hankalammalta mutta sitä normaalia perusjuttua kuten kaltevia tasoja jne siellä alussa näyttäisi olevan. Eiköhän se taas aika nopeasti muutu paljon vaikeammaksi.
Välillä on tullut hetkiä milloin olen miettinyt että mitä minun ikäiseni ukko tekee elämänsä parasta aikaa viettävien nuorten miesten ja naisten parissa. Sitten taas yritän muistaa että elämä on seikkailu, tästä ajasta pitää nauttia ja on elettävä kun vielä on elossa, kuoleman rajamailla hoitokodissa virtsat vaipoissa pitää olla mahdollisimman hyviä muistoja menneestä elämästä. Älkää välittäkö, minulla on taipumusta sortua inhorealismiin ja melkoiseen melodramaattisuuteen paikoitellen.
Nyt on kauhea innostus päällä, sain vanhasta työpaikastani irtisanomispalkan jolla mm. päivitin tietokoneeni. Nyt on speksit kohdillaan, ei jää tietokoneesta kiinni AutoCADin ja SolidWorksin opettelu. Jos vielä pelaisin niin se sujuisi mahtavasti. Jos siis en olisi reaktiokyvyltäni kilpikonnan luokkaa. Ikä tekee tehtävänsä.
Viimeinen viikonloppu tulossa ennen koulu alkua, lähdemme vaimon kanssa laivalle käymään Ruotsissa. Kyseessä on vain edestakainen reissu, sunnuntaina illalla takaisin. Sitten jo varmaankin odotus ja hermostuneisuus alkaakin olla aika maksimissa. Saa nähdä miten saan nukuttua maanantain ja tiistain välisenä yönä.
Aion pikkuhiljaa alkaa mainostamaan blogia, uskaltaisikohan sen laittaa meille tehtyyn Whatsapp ryhmään. Ei kai siitä mitään haittakaan olisi.
Ainiin, nyt on taskulaskinkin. Nappien määrä perusteella taitaa pestä pyykitkin.
Päivittelen blogia tässä vähän tiuhemmalla aikataululla näin alkuun, on tulossa uutta ja ihmeellistä asiaa minkä sitten jaan täällä. Alun jälkeen siirryn viikottaiseen päivitykseen, luulen että teen postauksen joka perjantaina, näin saan kirjoitettua viikon asioista kun ne vielä ovat hyvässä muistissa.
Palataan asiaan!

Kommentit
Lähetä kommentti