Kuntoutusrahapäätös

Heips!

Kirjoitin muistaakseni jo ensimmäisessä postauksessa miten raha olisi tärkeä osa opiskelun aloittamisessa. Olen tässä juoninut hoitavien lääkäreiden ja eläkevakuutusyhtiöni kanssa ratkaisua tähän ongelmaan ja kuntoutusraha löytyi ratkaisuksi. Kuukausittain maksettava korvaus koko opiskelun ajan, summa riippuu kertyneestä eläkkeestä ja työhistoriasta.

Kun sain kuntoutusrahapäätöksen minulla oli ensin tarkoituksena hakeutua muutaman kuukauden mittaisiin ammatilliseen kuntoutukseen mistä olisin hankkinut uuden ammatin jossa sitten tahkoaisin jäljellä olevan elämäni eläköitymiseen asti.

Minulla on tukena kaikissa näissä asioissa lääkäri jonka kanssa olemme juonineet tätä suunnitelmaa eteenpäin, asioita kotona murehtiessani minulle tuli mieleen että miksi en hakisi mahdollisimman vaativaan ja korkealle kouluasteelle koska lukupäätä on ja älyäkin ainakin omasta mielestä suht hyvin. Olinhan juuri 20 vuotta edellisestä koulusta opetellut omaehtoisesti nettivalmennuksen avulla itselleni vaaditut taidot päästäkseni AMK-tasoiseen kouluun.

Kyseessä on kuitenkin ainutlaatuinen tilaisuus, eläkevakuutusyhtiön maksamia koulutuksia ei myönnetä kevyin perustein joten tilaisuus pitää käyttää hyväksi mahdollisimman hyvin.

Asiassa oli pieni mutta. Eläkevakuutusyhtiössä meni hieman jauhot suuhun kun ilmoitin että pääsykokeet menivät tosi hyvin, näyttäisi siltä että on todelliset mahdollisuudet että pääsen kouluun sisälle. Tässä kohtaa virkailija veti ratsua suitsista, "neljän vuoden koulutus?".

Heidän mielestään koulutuksen pitäisi olla mahdollisimman lyhyt joka ohjaisi ihmisen mahdollisimman nopeasti takaisin työelämään. Tämä hakemani koulutus ei siis oikein vastaisi tätä kuvausta.

Tähänkö tämä nyt kaatui? Opintotuki ei riitä, en edes saa sitä, mitä pitäisi tehdä. Tilanne näytti uhkaavalta ja epätoivo alkoi nousta mieleen. Virkailja sanoi että hän ei tämän tasoista päätöstä pysty tekemään yksin vaan vaaditaan heidän jonkun lautakunnan päätös missä eri virkailijat ryhmässä tekevät näitä hankalampia päätöksiä. Onnekseni lautakunnan kokous oli samana iltapäivänä joten piinaava odotusaika olisi miltei lyhyin mahdollinen.

Odotin ja odotin kunnes kello alkoi lähestymään neljää ja sitten puhelin ilmoitti eläkeyhtiön sisäisessä järjestelmässä olevasta uudesta viestistä.

Se oli myönteinen! Olin varmistanut rahoituksen koulutukselle!

Tarina jatkui eri todistuksien toimittamisella. En saanut koululta opiskelutodistusta vaan jouduin toimittamaan linkin hyväksymiskirjeeseen mikä kelpuutettiin tammikuuhun asti kunnes saan oikean opiskelutodistuksen.

Tässä tarinassa on ketjuttunut useita uskomattomia sattumia, syksy on ollut onnistumista onnistumisen jälkeen ja homma on tuntunut suorastaan maagiselta, asiat ovat loksahdelleet paikoilleen.

Kommentit

Suositut tekstit